torstai 11. elokuuta 2011

I ♥ U

Minä rakastan. En mitään ja kaikkea. Sitä että ylipäätänsä osaan rakastaa.
Ilo ja suru ovat tunteita, joita varmasti kaikki joskus kokevat. Rakkaus ei ole niin yksinkertaista. Uskon että kaikki voivat rakastaa jos oikein haluavat. Ja kyllä sitäkin voi opetella, aivan kuten kaikkea muutakin. 

Rakkautta on paljon erilaista. On eri asia rakastaa ja olla rakastunut.Ystäviä ja perhettä ja lemmikkejä ja verhoja ja faneja (ja kynsilakkoja) rakastetaan. Se on pitämistä jostakin, vain hieman enemmän. 

Mutta sitten, olla rakastunut, be in love. Se on sitä mitä tunnetaan toista ihmistä kohtaan, yhtä ihmistä. Ja se tunne on paljon muita suurempi, sillä on eniten merkitystä. Olen aina miettinyt, miten se määritellään, ja kaverini kanssa pääsinkin melko hyvään lopputulokseen "olet rakastunut häneen, jos et voisi kuvitella elämää ilman häntä, itseäsi jonkun toisen kanssa." 

Uskon myös, että ihminen voi rakastua elämänsä aikana vain muutaman kerran. Uskon myös Siihen Oikeaan. 

Ja koska olen runotyttö, pidän traagisista rakkaustarinoista. Uskon etten koskaan voisi rakastaa ihmistä joka rakastaa minua. Tuntuu nimittäin liian pelottavalta antaa sydän toisen sydäntä vastaan, sillä hän voi aina murskata sen ja ottaa omansa takaisin. Yksipuolisessa rakkaudessa toinen ei koskaan edes ota sydäntä vastaan (takeita ei toki ole etteikö se voisi vahingoittua kuljetuksessa.)

Rakastaa, ei rakasta, rakastaa. Ehkä.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Rakas päiväkirjani...

Kävin ostamassa uuden päiväkirjan viime kuun alussa, kun elämässäni alkoi vihdoin tapahtua jotain muistamisen arvoista. Nyt siinä on jo yli kymmenen merkintää.

Tein suursiivouksen pari viikkoa sitten, ja löysin ala-asteen päiväkirjani. Sitä oli jännä lukea. Kuinka paljon sen sisällöstä käsittikään ihastuksia, lemmikkejä, ystäviä. Riitoja äidin kanssa, riitoja pikkusiskon kanssa. Lapsellisia ja hyvin yksinkertaisia merkintöjä, valitusta asioista joilla ei lopulta ole mitään merkitystä. Mutta silloin aikoinaan ne tuntuivat tärkeiltä. Eikä elämäni ole siitä juurikaan muuttunut. Joka ainoa asia noista on ajankohtainen nykyäänkin, toki aivan eri tasolla.

Minua harmittaa, että melkein koko viime vuosi meni kirjoittamatta päiväkirjaa. Oliko todella niin, että mitään ei tapahtunut? Minä en muista enää, ja siksi onkin surullista, etten voi lukea sitä mistään. Säälittävät viisi merkintää melkein kymmeneltä kuukaudelta. Varmasti tapahtui enemmän, tai sitten ei, mutta olin aivan liian laiska. Toisaalta, se saattaa johtua suureksi osaksi myös siitä, etten ollut kunnolla onnellinen koko talven aikana. Ja pahoja juttuja ei ole kiva ajatella, saati että niitä kirjoittaisi muistiin.

Tuntuu kuitenkin hyvältä purkaa ajatuksia johonkin. Tästä lähtien muistan pitää päiväkirjan lähellä, ja kirjoittaa tasaisen satunnaisesti.

Kirjoittaako kukaan muu enää päiväkirjaa? Miksi?