Kai se nyt on vihdoin pakko myöntää, kun vihreä muuttuu punaiseksi ja keltaiseksi. Syksy on tullut. Kouluakin on jo yli kuukausi takana, taisi se kesä mennä jo.
Tuntuu vain liian vaikealta päästää irti. Olen tarrautunut kynsin ja hampain kiinni muistoihin ja asioihin jotka liittyvät millään tavalla kesään.
Jos joku mainitsee sanallakaan riparin, alan selittää siitä jolla olin isosena. Hetkistä, jotka olivat liioittelematta elämäni parhaita. Pikkusista, joista tuli minulle aivan järjettömän rakkaita.
Ja sitten oli se toinen, lyhyempi leiri, jolla olleita ihmisiä en ole nähnyt liian pitkään aikaan. Ikävä.
Kesällä olin enemmän oma itseni kuin pitkään aikaan. Onnellinen jatkuvasti. Tämä syksy tulee olemaan pitkä, vaikka minulle jäi edelleen palasia hyvistä asioista. Olin koko viime syksyn jollain tavalla masentunut, kesä tuntui liian kaukaiselta. Toisaalta, nyt kaikki on niin paljon paremmin kuin viime syksynä. Koulussa on melkein kivaa, ja ihmiset ovat todella mahtavia.
Ja kuitenkin, onhan syksy upea. Värit ovat kauniita ja sateen ropina iltaisin nukkumaanmennessä rauhoittaa. Ja kerrankin on aikaa vain itselle, silloin kun saa käpertyä viltin alle kuuman kaakaolasillisen ja kirjan kanssa.
Kun on selvitty syksystä, tulee talvi, jolloin on ihanan valoisaa. Talven jälkeen tulee kevät.