Kun istuin bussissa meluavan luokkani kanssa, katselin ikkunasta maisemia. Näin koko ajan pieniä palasia Virosta. Ompa täällä söpöjä taloja. Kaunis luonto. Asuisimpa täällä. Näitä lauseita kuuntelin kavereideni toistelevan. Ja tottahan se onkin. Viro on upea, ja olisin varmasti viihtynyt siellä. Mutta se ei kuitenkaan ole koti. Ja minulle tuli kamala ikävä Suomea.
Viron metsät ovat suuria ja kauniita, oikeastaan melko samanlaisia kuin täällä. Mutta se ei silti ollut Suomi. Ne metsät eivät ole minun. Minä en juossut niissä kavereideni kanssa kaikkia lapsuuteni kesiä.
Vaikka siis rakastankin matkustamista, ja haluan elämäni aikana nähdä koko maailman, Suomi on kotini, ja sydämeni kuuluu tänne. Haukun Suomea enemmän kuin olisi tarpeen, mutta oikeasti en olisi valmis luopumaan maasta, jolla on tuhansia järviä, kaksi jääkiekon MM- voittoa ja yksi euroviisuvoitto.
Suomessa ei ole sotia, täällä on hyvä sosiaaliturvajärjestelmä ja mitättömän pieni mahdollisuus suuriin luonnonkatastrofeihin. Mitä järkeä täältä olisi lähteä?
Suomi on minun maani
Minä arvostan Suomea kotimaanani, rakastan metsiä, Kalevalaa ja kaamosta, mutta minä voisin silti lähteä.
VastaaPoistaEn ole kotonani missään, minä elän ja hengitän maailmaa, en paikkoja, minä voisin koota tavarani ja lähteä hymyillen ja silti muistaa ylpeänä, mistä tulen.
♥
- Guu
Minä olen vain huono lähtemään, ja huono jättämään. Minä tunnen helposti ikävää paikkoja kohtaan, jotka ovat minulle rakkaita.
VastaaPoistaOlisi mukavaa vain pystyä lähtemään, mutta se ei ole minun juttuni.