sunnuntai 7. elokuuta 2011

Rakas päiväkirjani...

Kävin ostamassa uuden päiväkirjan viime kuun alussa, kun elämässäni alkoi vihdoin tapahtua jotain muistamisen arvoista. Nyt siinä on jo yli kymmenen merkintää.

Tein suursiivouksen pari viikkoa sitten, ja löysin ala-asteen päiväkirjani. Sitä oli jännä lukea. Kuinka paljon sen sisällöstä käsittikään ihastuksia, lemmikkejä, ystäviä. Riitoja äidin kanssa, riitoja pikkusiskon kanssa. Lapsellisia ja hyvin yksinkertaisia merkintöjä, valitusta asioista joilla ei lopulta ole mitään merkitystä. Mutta silloin aikoinaan ne tuntuivat tärkeiltä. Eikä elämäni ole siitä juurikaan muuttunut. Joka ainoa asia noista on ajankohtainen nykyäänkin, toki aivan eri tasolla.

Minua harmittaa, että melkein koko viime vuosi meni kirjoittamatta päiväkirjaa. Oliko todella niin, että mitään ei tapahtunut? Minä en muista enää, ja siksi onkin surullista, etten voi lukea sitä mistään. Säälittävät viisi merkintää melkein kymmeneltä kuukaudelta. Varmasti tapahtui enemmän, tai sitten ei, mutta olin aivan liian laiska. Toisaalta, se saattaa johtua suureksi osaksi myös siitä, etten ollut kunnolla onnellinen koko talven aikana. Ja pahoja juttuja ei ole kiva ajatella, saati että niitä kirjoittaisi muistiin.

Tuntuu kuitenkin hyvältä purkaa ajatuksia johonkin. Tästä lähtien muistan pitää päiväkirjan lähellä, ja kirjoittaa tasaisen satunnaisesti.

Kirjoittaako kukaan muu enää päiväkirjaa? Miksi?

5 kommenttia:

  1. Minun päiväkirjani löytyy kirjoituksista. Ne seuraavat aihepiireillään suoraa aikalinjaa; hautajaiskohtauksia mummon kuollessa, vaaleanpunaista S/Rää ihastuksen syvimmissä syövereissä.

    Kai en ole koskaan osannut käsitellä tunteitani tavalla, jota sellainen oikea päiväkirjan kirjoittaminen vaatisi; se, että ne ovat niin helvetin henkilökohtaisia merkintöjä. Minun elämääni. Kirjoituksiini ne kätkeytyvät sopivalla tavalla, käsiteltyinä mutta kuitenkin vähemmän personoituina.

    On minulla päiväkirjakin. Se on tiedostoissa ja se on täynnä äärimmäisiä tunteita raivosta rakkauteen, biisilainauksia, runoja ja muuta sekasotkua. Sitä vain osaan harvoin lukea.

    VastaaPoista
  2. Olisi hienoa, jos voisi vain upottaa ajatukset tuolla tavalla teksteihin, käsitellä niitä niin. Mutta minä en osaa, minun tarinoissani henkilöt ovat vastakohtia itselleni.

    Siksi päiväkirja.

    VastaaPoista
  3. Millainen päiväkirja? Mulla oli violetti Karvis päiväkirja toisella luokalla, sen jälkeen en ole päiväkirjaa kirjoittanut. Aina mä olen ajatellut, että nyt mä taas aloitan, mutta jotenkin on vain tuo kuitenkin jäänyt...

    Ps. Ikävä leipääsyövän-piknik-spurgun juttuja joka istuu elävän patsaan alla. <3

    VastaaPoista
  4. Sellanen pinkki jossa on perhonen :D Tarkoitettu ehkä vähän pienemmille, mutta se on söpö.

    (Mullakin Cecilian <3)

    VastaaPoista