Viikko sitten olin seurakunnan nuortenillassa, ja hartaudessa puhuttiin elämästä, ja sitä verrattiin sulkeutuviin ja avautuviin oviin. Aihetta vain sivuttiin lyhyesti, mutta minun mieleeni se jäi pyörimään pitkään. Menin myös tarinaa eteenpäin päässäni.
Elämän mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja voi oikeastikin verrata oviin. Joistakin ovista pääset helposti, vain laskemalla kahvan. Joihinkin oviin täytyy kuitenkin kolkutella jonkin aikaa, ennen kun pääset sisälle. Jos pääset. Ja sitten on niitä kaikista kamalimpia ovia. Niitä, joissa on paksut messinkiketjut ja lukko, jonka avain on kateissa.
Niiden avaamiseksi joudut näkemään töitä enemmän kuin minkään muun oven takia. Siinä vaiheessa kannattaakin miettiä tarkasti, onko kaikki vaiva varmasti oven avaamisen arvoista. Ja tosiaan, vaikka saisitkin oven auki, ja astuisit sisällä, mikään ei vielä vakuuta siitä, että olisit sisällä lopullisesti. Sinut voidaan aivan hyvin potkaista pihalle ja laittaa kiinni ne kaikki lukot, joiden takia olit kärsinyt ja tehnyt niin paljon. Etkä koskaan voi olla varma, milloin näin tulee tapahtumaan.
Siitä pääsee kuitenkin yli. Heti, kun tajuaa, että on varmasti paljon muitakin ovia, joita on mahdollista koputella. Onneen ei välttämättä vaadita kaikkein raskaimpien ovien avaamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti