tiistai 22. maaliskuuta 2011

Ystävyyden on/off - nappi

Yleensä sanotaan, että ystävyys on ikuista, ystävät jaksavat sinua vaikka olisit millainen, ystävät eivät koskaan hylkää sinua, ja ystävät pitävät huolta sinusta. Ja niin se varmaan onkin. Minulla on muutama todella hyvä ystävä, jotka täyttävät nämä "ystäväkriteerit".

Mutta sitten minulla on yksi ystävä, joka on aivan toista maata. Ihminen, jota rakastan yli kaiken, jolle voin kertoa salaisuuksiani. Me saatamme nähdä viikon ajan toisiamme lähes joka päivä, ja vaihdamme kuulumiset ja puhumme pahaa ihmisistä, joita todellisuudessa rakastamme. Se on meidän yhteinen maailmamme. Maailma, jossa on vain me kaksi, ja jossa voimme sanoa mitä tahansa ilman seurauksia. Jossa ei täydy miettiä, mitä sanoo, koska tunnen olevani oikeassa paikassa.

Mutta vain välillä. Me yksinkertaisesti emme kestä toisiamme kauaa. Ei tulisi kuuloonkaan, että asuisimme toistemme naapurissa ja näkisimme joka päivä. Suurimmaksi osaksi se johtuu siitä, että olemme liian samanlaisia. Kumpikaan ei anna periksi, molemmat aikovat tapella hamaan loppuun asti, jos jostain tulee riitaa. Ja riitaa tulee, jos olemme samassa tilassa tarpeeksi kauan.

Voisi kuvitella, että se on outoa, mutta ei se oikeastaan ole. On vain kiva, kun emme näe muutamaan päivään emmekä vaihda yhtäkään tekstaria. Jossain syvällä mielessäni kuitenkin tiedän, että vaikka asiat menisivät kuinka huonosti, minulle on olemassa oma todellisuus ja ihminen, jonka kanssa elämä hieman liian hyvää ollakseen totta. 

Eikä se oikeastaan olekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti